Tulosta

Avarsi näkökulmia

Strateginen johtaminen yrityksessä ohjelma osui kohdalleni juuri sopivaan aikaan. Työnkuvani oli muuttumassa ja siihen oli tulossa enemmän strategiaan painottuvia osa-alueita mm. uuden liiketoiminnan kehittämistä. Myös hetki oli otollinen: oli sopivasti aikaa keskittyä opiskeluun.

Olen valmistunut aikanaan Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta diplomi-insinööriksi. DI-opiskelu oli ainakin silloin vielä aika tekniikkapainotteista. Ja vaikka olin opiskellut strategiaa pienimpinä kursseina ja kokonaisuuksina työn puitteissa, koin tarvitsevani syvempää tietoa strategiseen johtamiseen liittyvistä asioista.

Opinnot vastasivat hyvin odotuksiani. Oli avartavaa havaita, että oikeastaan kaikkea voidaan käsitellä strategian kannalta: strategiaan liittyy niin moni asia markkinoinnista liiketoimintaan.  

Opiskelijaporukkamme oli positiivisella tavalla epähomogeeninen. Osa opiskelijoista edusti kaupan alaa, osa teollisuutta, toiset palveluliiketoimintaa. Oli hauska huomata, että oli ala mikä tahansa, niin tietyissä asioissa kokemukset olivat kaikilla samanlaisia. Mielipiteiden ja näkemysten vaihto paitsi oman ikäisten myös nuorempien kanssa oli piristävää. Näkisinkin, että yksi tärkeä osa koulutuksesta oli se, että verkostoituu ja tutustuu ihmisiin, joihin ei muuten koskaan tutustuisi.

Työn ja opiskelujen yhteensovittaminen vaati tietysti oman panostuksensa. Asioita piti tehdä tehokkaasti, jotta sai kaiken tarvittavan tehtyä. Opiskellessa oppi myös aina niin hyödyllistä ajanhallintaa. Toisaalta oman työn ja opiskelujen yhteensovittamista helpotti se, että harjoitustyöt pystyi tekemään omaan työhön liittyen.  

Voinkin sanoa, että opinnot ovat hyödyllisiä kaikille niille, jotka ovat työssään tekemisissä strategian parissa. Vaikka eihän opinnot vielä guruksi ketään tee. Ne antavat kuitenkin hyvän viitekehyksen ymmärtää strategista ajattelua.

Ilpo Silventoinen
tuotekehityspäällikkö
Dynea Chemicals



Odotukset ylittyivät moneen kertaan

Lähdin opiskelemaan Strateginen johtaminen yrityksessä -ohjelmaan, koska kokonaisuus vaikutti niin äärettömän kiinnostavalta. Myös silloinen työkaverini totesi, että koulutus oli juuri kuin minua varten tehty.

Annettu lupaus oli hyvä - ja käytännön toteutus ylitti laadullaan kaikki odotukset. Vaikka kokonaisuus oli vaativa ja haastava, oli se myös erittäin antoisa. Yksittäisistä osa-alueista erityisesti ensimmäinen jakso strategiatyöstä ja viimeinen jakso markkinoinnista olivat todella antoisia. Tulevaisuuden tutkimuksen jakso ja Lahden päässä järjestetty verkostoitumisjakso antoivat myös suoraan työkaluja omaan työhöni. Koulutuksen yleisjärjestelyt pelasivat hienosti ja Koulutus- ja kehittämiskeskuksessa oltiin joustavia, mutta koulutuksellista tavoitteista ei tingitty tippaakaan. Aikatauluja pystyi sovittelemaan työelämän rakoihin.

Usein kuulee, kuinka rankaa aikuisopiskelu on, mutta itse olen yllättynyt siitä, miten kivuttomasti työn ja opiskelun yhdistäminen käytännössä kuitenkin kävi. Työn ja opiskelun ohessa ehti elää muutakin elämää. Aikaa jäi perheelle ja jopa harrastuksille. Sanoisinkin, että opiskelun ja muun elämän yhteensovittaminen on enemmänkin järjestelykysymys.
Opiskelua helpottaa ja motivaatiota lisää, kun siinä eteen tulevia asioita, kuten harjoitustöitä, voi tehdä ja soveltaa omaan yritykseen. Ja siitähän hyötyy myös työnantaja. Strategisen johtamisen opinnoissa kaikki harjoitustyöt liittyivät suoraan oman yksikköni tai koko yhtiön kehittämiseen, joten siitäkin syystä opiskelu eteni hyvin työn kanssa limittäin.

Opiskeluporukkamme oli maan mainio - kovatasoista porukkaa - arvostan heidät korkealle.  Suurimmalla osalla tausta oli tekniikka tai kauppatieteitä - itse taisin olla porukan ainoa humanisti - psykologian maisteri. Suurella osalla oli lähes 20 vuotta työkokemusta takana ja nuoremmillakin oli kokemusta ja näkemystä riittävästi. Ryhmissä oltiin aktiivisia, jokainen antoi rohkeasti oman panoksensa ja kaikilla oli ideoita.  Kun itsellä oli jokin mieltä askarruttava asia, niin porukasta löytyi aina joku, jolla oli aiheesta kokemusta. Oli hyödyllistä kuulla, miten samoja ongelmia on ratkaistu muissa organisaatioissa. Kokemusten vaihtoon olisi voinut jäädä enemmänkin aikaa. Ja olihan meillä hauskaakin - välillä nauroimme vedet silmissä.

Kaiken kaikkiaan opiskelu oli todella hyvä tilaisuus verkostoitua. Tiettyjen ihmisten kanssa olemme tavanneet ihan muuten vaan ja yhden opiskelukaverin kanssa olen tehnyt jo enemmänkin yhteistyötä.

Suosittelen, ja olen jo suositellutkin, Strategisen johtamisen opintoja tuttaville ja kollegoille. Nämä opinnot olivat tavoitteellinen ja laadukas kokonaisuus, jossa oli oikea opiskelemisen maku. Opintojen vaativuutta ja haasteellisuutta ei kannata missään nimessä laskea.

Kimmo Töttölä
liiketoimintajohtaja
PlusTerveys Oy