Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo
In English
Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo on 3-vuotinen (1.2.2008 - 31.1.2011) ESR-kehittämishanke, jonka aikana rakennetaan yrittäjyyskasvatukselle mittaristo ja kirjoitetaan mittariston tueksi opaskirja. Mittaristo tehdään perusasteen ja toisen asteen käyttöön ja se rakennetaan tukemaan opettajien, rehtoreiden ja koulutuspäättäjien työtä ja ohjaamaan yrittäjyyskasvatustoimia.
Hankkeen koordinaattorina toimii Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja osatoteuttajana Kerhokeskus -koulutyön tuki ry. Hankkeen rahoittajana toimii Opetushallitus ja yksityisrahoituksen osuuden on myöntänyt Yksityisyrittäjäin Säätiö. Lisäksi hankekumppaneina on joukko kuntia ja koulutusorganisaatioita eri puolilta Suomea.
Yrittäjyyskasvatus on jo pitkään ollut opetussuunnitelman perusteissa, mutta edelleen kansallisella tasolla nähdään, että opettajien on ollut paikoin vaikeuksia löytää sisältöjä ja keinoja, joilla vastata yrittäjyyskasvatuksen haasteeseen. Monesti tosiasia on, että "sitä saadaan, mitä mitataan" ja hanke vastaa tuohon haasteeseen!
Lisätietoja:
Elena Ruskovaara
projektipäällikkö
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Koulutus- ja kehittämiskeskus
e-mail: elena.ruskovaara@lut.fi
puh: 040 5550 320

© Copyright Lappeenranta University of Technology

