Tulosta

Alumnit ja yliopisto symbioottisessa suhteessa
 
Lappeenrannan teknillisen yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskuksen johtaja professori KTT Markku Ikävalko

Yliopiston vaikutus LUT:sta valmistuneen alumnin elämässä ei pääty valmistujaispäivään ja tutkintotodistukseen. Useimpien kohdalla suhde emoyliopistoon jatkuu myös tulevina vuosikymmeninä. Näkyvimpinä muotoina tästä ovat alumnitoiminnan ja täydennyskoulutuksen kasvu.

Alumnitoiminta kasvaa ja monipuolistuu

”Alumni” tarkoittaa latinankielen monikkomuotoa sanalle ”alumnus”, joka tarkoittaa kasvattia tai oppilasta. Yliopistojen ja muiden suurempien opinahjojen harjoittama alumnitoiminta tarkoittaa entisille opiskelijoille suunnattua toimintaa ja yhteydenpitoa. Amerikkalaisen mallin mukaan toiminnassa painottui aluksi tiettyyn ryhmään kuuluminen ja sen näkyväksi tekeminen sekä varojen kerääminen koulutuslaitokselle.

Yliopistojen ja alumnien yhteydenpito on kuitenkin viimevuosina monipuolistunut ja siihen on tullut mukaan todellisia toiminnallisia muotoja. Alumnit tuovat elinkeinoelämän tuntemuksensa yliopiston käyttöön ja yliopisto tarjoaa entisille opiskelijoilleen ja heidän työnantajilleen ”tyköistuvia” mahdollisuuksia osaamisensa ajantasaistamiseen.

Asiantuntijan markkina-arvo riippuu osaamisesta

Vaikka joku onkin huojentavasti todennut kaikkien unohtuneiden opintojen muuttuvan suoraan sivistykseksi, niin yhtä usein viitataan osaamisien ”puoliintumisaikoihin” eli siihen että opitut asiat vanhenevat ja unohtuvat. Oman erityisalansa tietojen päivittäminen on yksi asiantuntijoiden perustoiminnoista, mutta uuden osaamisen tarpeita tulee myös yksilön uran kehittymisen myötä.

Uran edetessä taloudellinen vastuu, henkilöstöosaamisen vastuu sekä erityisesti strateginen vastuu kasvavat. Oman erityisosaamisen lisäksi tarvitaan uutta, osin yksityiskohtiin tarkentuvaa, mutta myös laajojen kokonaisuuksien hallintaan liittyvää osaamista.

Lähes neljännesvuosisata alumnien osaamishuoltoa

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa alumneja palvelee yhtenä toimijana LUT:n täydennyskoulutustarjonnasta vastaava Koulutus- ja kehittämiskeskus eli KOKE. Kohta kaksikymmentäviisi vuotta kestäneen toiminnan aikana olemme palvelleet noin 35 000 asiakasta ympäri Suomea. Lappeenrantalaisina erityispiirteinä ovat olleet tarjottavan koulutuksen opintopistemitoitettu laatu- ja laajuusvarmistus sekä vahva linkittyminen LUT:n vahvuusalueisiin ja tutkimukseen.  

Yliopiston vahvuusalueisiin liittyvä täydennyskoulutus on varma ratkaisu LUT:n alumnien uusiin osaamistarpeisiin. Koulutus rakentuu vankasti oman, LUT:sta alkunsa saaneen osaamisen päälle. Samalla koulutuksiin ja kehittämishankkeisiin osallistuvat tuovat suoraan tiedekunnista tuleville kouluttajille oman käytännön kokemuksensa ja mahdollisuuden viimeisimpien työkalujen käyttöön ja testaukseen. Myös moni tiedeyliopistolle tärkeä tutkimushanke on syntynyt LUT:n alumnin myötävaikutuksella.

Kyse on siis selvästi kaksisuuntaisesta, molempia hyödyttävästä toiminnasta.

*****

Koulutus- ja kehittämiskeskus tarjoaa LUT:n alumneille monipuolisia kouluttautumismahdollisuuksia. Koulutustarjonta pohjautuu LUT:n erityisosaamiseen ja käytännön työelämän osaamistarpeisiin. Tutustu mahdollisuuksiisi kehittää omaa osaamistasi osoitteessa www.lut.fi/executive. Lisätietoja LUT:n muusta alumnitoiminnasta osoitteesta www.lut.fi/alumni.
 

Lisätty: 25.1.2012

Artikkelit