Tulosta

Aiempien KATI-ohjelman osallistujien kokemuksia



Opiskelu auttoi tarkastelemaan omaa työtä eri perspektiivistä

Hakeuduin KATI-ohjelmaan ensisijaisesti päivittääkseni opintojani ja tavoitteeksi itselleni asetin KTM-tutkinnon suorittamisen työn ohessa. Olin kuullut monilta kollegoiltani pelkästään hyvää liittyen aiempiin KATI-ohjelmiin ja, kun haku ohjelmaan alkoi, olin onnellisesti siinä tilanteessa, että opintojen jatkaminen oli mahdollista.

Opiskelu mahdollisti omalla tavallaan irtautumisen omasta työstä ja auttoi tarkastelemaan sitä eri perspektiivistä. Opiskeluryhmän monialainen kokemus työstä ja elämästä sekä luennoitsijoiden ammattitaitoinen ote rikastuttivat lähijaksojen keskusteluja. Parasta antia opinnoissa oli tietysti yhteisöllisyys, joka syntyy kun kaikki työskentelevät saman tavoitteen eteen, samalla omia vahvuuksiaan käyttäen ja heikkouksiaan kehittäen.

Ennen opintoihin hakeutumistani kävin keskustelun työnantajani kanssa, jossa sovittiin ajasta ja tavasta opintojen työn ohessa hoitamiseksi. Viikonloppuihin painottuneet lähijaksot osaltansa tukivat tässä onnistumista. Joissain tapauksissa opinto-kokonaisuuden laajuus toki haastoi arjessa ja ajankäytössä ja opintojen aikana perhepiirissä tapahtunut sairastuminen koetteli omaa jaksamista.

Opintojen aikana ja Pro Gradua tehdessä yhteydenpito verkoston kanssa oli hyvinkin tiivistä. Osa yhteydenpidosta liittyi suoraan opintoihin, mutta joidenkin opiskelijakollegoiden ja luennoitsijoiden kanssa tuli sparrailtua enemmänkin. Opintojen aikana myös suhteellisen tiivis Facebook-ryhmä on voimissaan vielä opintojen päättymisen jälkeenkin. Omien näkemysten jakaminen ja muiden kuunteleminen luo monesti vaihtoehtoisia lähestymistapoja ongelmaan, ja tämä on yksi verkoston rikkaus.

Suosittelen KATI-ohjelmaa johto- ja asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille, joilla on halu edelleen kehittää itseään ja päivittää tietojaan.

Arttu Salmi
Toimialajohtaja, Kymen Seudun Osuuskauppa
KATI 13


Ohjelman anti helposti hyödynnettävissä omaan työhön

Minulla oli pitkään tavoitteena KTM-tutkinnon suorittaminen ja mietin monia eri vaihtoehtoja sen toteuttamiseen. Koulutuksen sisällön sopivuus omiin tarpeeseeni ja toiveisiini oli tietysti ensisijainen kriteeri koulutusohjelman valinnassa; lisäksi työssäkäyvänä sekä päiväkoti/alakouluikäisten lasten äitinä perusvaatimus oli, että koulutuksen tuli olla mahdollisimman helppo yhdistää arkeen. KATI-ohjelma oli täydellinen vastaus kriteereilleni: KATI-ohjelman sisältö oli monipuolinen ja mielenkiintoinen sekä toi mahdollisuuden laajentaa osaamistani juuri haluamilleni osa-alueille sekä ohjelman suorittamisen mahdollisuus kotipaikkakunnalla mahdollisti opiskeluiden yhdistämisen muuhun arkeen tehokkaasti ja helposti.

Opiskelu ohjelmassa oli todella antoisaa: Etenkin lähiopiskelupäivät koin vahvasti energisoiviksi, oli virkistävää pysähtyä hetkeksi ja keskittyä oppimaan uutta. Pidin myös siitä miten ohjelma antoi mahdollisuuden nähdä maailmaa uudenlaisesta näkökulmasta; ryhmässämme oli ihmisiä monista eri yrityksistä ja tehtävistä, jolloin asioiden yhdessä pohtiminen muodostivat antoisia keskusteluita ja toivat laajasti asioiden erilaisia puolia esille. Ohjelman anti oli helposti hyödynnettävissä omassa työssään ja jopa harjoitustöitä pystyi hyödyntämään oman työn ajankohtaisissa teemoissa, joten hyöty oli usein hyvin konkreettista.

En varsinaisesti kokenut opiskelua ohjelmassa haastavaksi sen pitkästä kestosta huolimatta. Ohjelma oli rakennettu sopiviksi kokonaisuuksiksi, minkä mukaan oli helppo suunnitella varsinaisen työn ja opiskelun työkuormaa itselle sopivaksi. Totta kai hetkittäin työtä oli paljon, mutta niihin hetkiin oli helpompi suhtautua, kun tiesi, että hetken päästä taas helpottaa. Kun piti huolta, että pysyi suunnitellussa ohjelmassa mukana, ei työtaakka päässyt kasaantumaan ja tuntumaan ylitsepääsemättömän suurelta. Pyrin löytämään opiskeluun hetkiä arjesta luovasti: pyhitin suunnitelmallisesti kalenteriini opiskeluaikaa, mutta hyödynsin myös pieniä hetkiä tehtävien tekemiseen tai lukemiseen milloin missäkin - lasten harrastaessa opiskelin milloin uimahallin kahviossa, milloin salibandykentän reunalla.

Opintojen aikana yhteistyö ryhmässä on tiivistä ja opiskelutovereiden kanssa tullaan tutuiksi, mikä on omiaan luomaan verkostoja ja jopa läheisiä ystävyyksiä. Ohjelman aikana ja sen jälkeen nämä kontaktit eri alojen ammattilaisten kanssa voi luoda monia erilaisia mahdollisuuksia. Suosittelen KATI-ohjelmaa heille, jotka haluavat kehittää itseään ja laajentaa johtamisen osaamistaan sekä tavoitella KTM-tutkintoa.

Anu Brandt
Controller, Kuusakoski Oy
KATI 12


Vahvaa vuorovaikutusta ja perusteellista tietopohjaa

Osallistuin KATI 10 -täydennyskoulutusohjelmaan. Työtehtävien muutoksen myötä rahoitus- ja taloushallinto-osaamisen kehittäminen on ollut tarpeen. Myös mahdollisuus KTM-tutkinnon suorittamiseen innosti osallistumaan. Olen aiemmalta koulutukseltani oikeustieteiden kandidaatti ja suorittanut MBA:n, mutta KATI-koulutus on antanut paljon lisää kokonaisuuksien hallintaan ja ymmärrykseen. Koulutuksen merkittävää antia on ollut teoriakehysten analyyttinen läpikäynti. Viitekehysten ymmärtäminen helpottaa päivittäistä toimintaa: työssä esille tuleviin asioihin on helpompi tarttua, kun perustietopohja on laaja. LUT on tarjonnut akateemisesti korkeatasoista koulutusta. Selkeät järjestelyt ja sujuva kommunikaatio ovat tehneet koulutukseen osallistumisesta miellyttävää. Vahva vuorovaikutus niin professorien kuin ryhmänkin kanssa on ollut suuri rikkaus. Innostuneen ryhmän vahva yhteishenki on toiminut motivaattorina. Erilaiset taustat ovat tuoneet mukanaan kiinnostavuutta ja monipuolisuutta opiskeluun.  

Suosittelen koulutusta motivoituneille ja kehityshaluisille persoonille. KATI tarjoaa niin yksilöille kuin yrityksillekin vahvaa linkitystä akateemiseen maailmaan. Yksittäisten kurssien anti jää helposti ohueksi ja mahdollisuuksia lisätietojen pyytämiselle ja keskustelulle ei tarjoudu, mutta laajasta KATI-kokonaisuudesta saa tietoa kumulatiivisesti.

Aapo Nikunen
Rahoitusjohtaja, YIT Oyj
KATI 10


Eväitä muuttuvaan liike-elämään

Rautakauppa-alan yrittäjänä vastaan työssäni talous- ja henkilöstöhallinnosta sekä markkinoinnista. Kun halu kehittää itseäni ja osaamistani alkoi vahvistua, ryhdyin selvittämään mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen. Controllerin erikoistumisopinnot sopivat hyvin omaan työhöni, ja aloitin opinnot Koulutus- ja kehittämiskeskuksen järjestämässä kokonaisuudessa.

Myönteiset kokemukset saivat jatkamaan opiskelua KATI 10 -täydennyskoulutusohjelmassa. Ohjelma tarjoaa vahvaa liikkeenjohdollista osaamista, jota yrittäjä tarvitsee kilpailun jatkuvasti lisääntyessä. Opinnot antavat myös hyödyllistä liike-elämän yleissivistystä, jota tukee eri alojen osaajista koostuva, loistava opiskeluryhmä ja ryhmässä käydyt keskustelut.

Tiivis opinto-ohjelma edellyttää korkeaa motivaatiota itsensä kehittämiseen sekä mahdollisuutta ajankäytön priorisointiin. Toisaalta intensiivinen opiskelu tarjoaa mukavan irtioton perustyöstä. Opintojen sisältö on monipuolinen, luennoitsijat taitavia ja opinnot organisoitu selkeäksi kokonaisuudeksi. Tietoa tulee valtavasti. Paras palkinto opiskelusta kuitataan, kun opitun voi soveltaa käytäntöön omassa työssä.

Mika Urpalainen
Toimitusjohtaja, Haminan Vanha Rautakauppa Oy
KATI 10


Tietoa ja kannustusta sai monelta taholta

Halusin saada laajaa näkökulmaa ja ymmärrystä tieteen ja
teorioiden linkityksistä työelämään. Oman osaamisen päivittäminen,
ammatillinen kehitys sekä mahdollisuus suorittaa KTM-tutkinto saivat minut kiinnostumaan juuri KATI-koulutuksesta. Koulutuksen rakenteessa työn ja opiskelun yhteensovittaminen oli otettu hyvin huomioon. Valmis lukujärjestys helpotti ajankäytön suunnittelua ja luennot olivat ytimekkäitä. Toisaalta oli hienoa, ettei läsnäolo ollut aina välttämätöntä ja useita harjoitustöitä tehtiin ryhmissä. Opiskelukavereilla oli vahva kokemus työelämästä, mikä syvensi myös omaa oppimistani. Hyvä yhteishenki kannusti jatkamaan matkaa kohti päämäärää ja luennoille lähti aina mielellään. Opetus oli laadukasta ja vastasi erinomaisesti odotuksiani, eikä työn ja opiskelun yhteensovittaminen ollut ongelma. Osa kursseista jopa tuki päivätyötäni, sillä harjoitustöitä pystyi usein liittämään johonkin oman työnsä osa-alueeseen. Vahvistuneen osaamisen lisäksi sain kurssilta kotiin viemisiksi runsaasti kontakteja eri alojen ammattilaisiin ja asiantuntijoihin. Yhteistyö heidän kanssaan on jatkunut ja tulee varmasti poikimaan tulevaisuudessa monia uusia mahdollisuuksia.

Mia Ilkka-Moll
Henkilöstön kehittämispäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo
KATI 9


Uusia virikkeitä omaan työhön

Hakeuduin KATI 9 -täydennyskoulutusohjelmaan kehittääkseni taitojani ja vahvistaakseni teoriapohjaa työssäni. Ohjelma tarjosi väylän KTM-tutkintoon sekä monipuolisen sisältökokonaisuuden. Erityisesti johtamisen asiantuntemuksesta on hyötyä jokaisessa työyhteisössä.

Opinnot ovat antaneet runsaasti uusia näkökulmia ja virikkeitä työhöni. Opintojen sisältöä pystyy jatkuvasti peilaamaan työelämän haasteisiin, ja harjoitustyöt käsittelevät aiheita, joista on todellista hyötyä omassa työssä. Osallistujien kesken syntyy herkullista keskustelua ja uusia ideoita. Joskus käsittelen koulutuksen antia työpaikallani, jolloin ideat hyödyttävät työyhteisöä laajemmin.

Tiivis opiskelu työn ohessa onnistuu hyvällä asenteella, ja ohjelma etenee sujuvasti puolen vuoden jaksoissa. Koulutus- ja kehittämiskeskuksen panos on merkittävä: toimiva kokonaisuus ja valmiit lukujärjestykset helpottavat opiskelua, ja kun aikatauluista pitää kiinni, ohjelma ei käy liian raskaaksi. Kokonaisuudessaan KATI-ohjelmassa opiskelu on ollut erittäin positiivinen kokemus.

Paula Ahokanto
Alueyhteyshenkilö, koulu-coach, Taloudellinen Tiedotustoimisto
KATI 9


Onnistunutta yhteistyötä!

Osuuskaupastamme on ollut viime vuosina useita osallistujia eri KATI-ryhmissä sekä täydennyskoulutusmoduuleissa. Itse olen tehnyt yhteistyötä LUT:n täydennyskoulutuksen kanssa yhteensä noin viisi vuotta työskennellessäni Hämeenmaan ja Pirkanmaan osuuskauppojen henkilöstöjohdossa.

Yhteistyö LUT:n kanssa on ollut antoisaa ja vuorovaikutteista. Opintokokonaisuudet ovat olleet erittäin laadukkaita ja opettajat asiansa osaavia. Tietojen yhdistäminen työelämän tarpeisiin on ollut luontevaa ja opiskelijoiden tarpeet on aidosti huomioitu käytännön soveltamisen varmistamiseksi. Koulutukseen osallistuminen on sujunut työnteon ohessa melko kitkattomasti, luennot perjantaisin ja lauantaisin sekä iltatentit on ollut helppo järjestää. Olemme olleet yhteistyöhön ja koulutukseen erittäin tyytyväisiä ja voimme aidosti suositella KATI-koulutusta keskijohdon ja ylimmän johdon työtehtävissä toimiville sekä tulevaisuuden potentiaalisille johtajille.  

Koulutus tarjoaa eväitä omien näkökulmien laajentamiseen, strategisen näkökulman syventämiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Olemme kannustaneet ihmisiä  sivuaine-opinnoissa haastamaan itsensä ja valitsemaan ei niin itsestään selviä opintoja. Henkilöstö on arvostanut mahdollisuutta osaamisen kehittämiseen ja myös KTM-tutkinnon suorittaminen on kannustava tavoite.

Mirkka Voutilainen
Henkilöstöjohtaja, Osuuskauppa Hämeenmaa
KATI 8


Kannatti lähteä mukaan

Kun suunnittelin opiskelun aloittamista KATI 8 -ohjelmassa, olivat päällimmäisenä ajatuksissa oman osaamisen kehittäminen ja maisteritutkinnon suorittaminen. Olin hyvin innokas, mutta samalla peloissani ajan riittämisestä.  

Opiskelun edetessä olemme kokeneet ryhmänä paljon ja kasvaneet “yhteen” toisiamme tukevaksi verkostoksi. Opiskeluryhmämme on oma yhteisönsä siviilielämän ja työyhteisön rinnalla.  

Opiskelun positiivisempina puolina pidän sitä, että meillä kaikilla on kokemusta työelämästä ja voimme tuoda omia näkemyksiä teorian tueksi. Luennot ovat tiedonjakoa yhteisesti moneen eri suuntaan, ei pelkästään luennoitsijan kuuntelemista. Eri teorioiden liittäminen ja vertaaminen käytännön kokemukseen luovat hyvän pohjan kehittymiselle ja uuden oppimiselle. Hyvä ryhmähenki, yhteistyökykyiset luennoitsijat, sekä Koulutus- ja kehittämiskeskuksen henkilökunnan aktiivisuus tukevat työn ohella opiskelevaa.  

Vaikka minulla ei henkilökohtaisesti ole kokemusta yliopistoelämästä perusopiskelijana, uskon, että selkeästi positiivisia asioita KATI-ohjelmassa ovat muun muassa työkokemus, työskentely-mahdollisuuden luoma hyvä taloudellinen tila sekä joustava opiskelumahdollisuus oman elämäntilanteen mukaisesti. Opiskeleminen työkiireiden keskellä vaatii pitkää pinnaa ja perheelle jäävän ajan vähyys sekä oman vapaa-ajan priorisointi ovat haastavia osa-alueita. Opiskelujen alkuvaiheessa oli vaikea hahmottaa ajankäytön merkitystä, mutta kyllä se tässä reilussa kolmessa vuodessa alkaa jo kehittymään…  

Itselläni on tekninen tausta ja suoritan koko ohjelman lävitse ilman suurempia korvaavuuksia. Se on haaste, mutta näin jälkeenpäin voin sanoa, että kyllä kannatti lähteä mukaan. Suosittelen todella positiivisesti tätä opiskelumuotoa työssä käyvälle ja eteenpäin pyrkivälle.  

Mauri Ruhanen  
Myyntijohtaja, Huurre Finland Oy
KATI 8


Myönteisenä lisänä ohjelman räätälöinti aikuisopiskelijoille  

Haaveeni oli ollut jo pitkään kaupallisen koulutukseni syventäminen. Vuoden 2004 keväällä työpaikallani käymissä kehityskeskusteluissa esimieheni tuki omaehtoisen opiskelun aloittamista, joten päätös oli tehty. Hain ja onnekseni pääsin LUT:n Koulutus ja kehittämiskeskuksen KATI 8 –kauppatieteiden täydennyskoulutusohjelmaan.  

KATI 8 -ohjelma tarjoaa laaja-alaisen kauppatieteellisen teoriapaketin, jonka soveltamisessa käytäntöön ovat auttaneet asiantuntevat luennoitsijat sekä eri aloilla toimivat opiskelijakaverit. On ollut hienoa huomata, että oma asiantuntemus yrityksen johtamiseen liittyvistä asioista on ohjelman edetessä vahvistunut huomattavasti.  

Myönteisenä lisänä on ollut KATI 8 -ohjelman räätälöinti juuri meille aikuisopiskelijoille. Perheen, työn ja opiskelun yhdistäminen vaatii aina motivaatiota ja aikatauluttamista. Ajankäytön suunnittelussa suurena apuna ovat olleet mm. ohjelman rungoksi luodut lukujärjestykset, jotka rytmittävät opiskelua.  

Koulutus on vastannut odotuksiani akateemisista opinnoista ja me opiskelijat olemme ohjelman aikana hitsautuneet toisiamme tukevaksi tiimiksi. Kun aikuinen aloittaa monivuotisen opiskelun työn ohessa, odotukset koulutusohjelmaa kohtaan ovat korkealla. KATI 8 –ohjelma on ollut tavoitteellinen ja korkeatasoinen. Omaa motivaatiotani lisää henkilökohtainen tavoitteeni eli LUT:n kauppatieteiden maisterin tutkinto, johon KATI 8 -ohjelman opinnot on mahdollista sisällyttää. Suosittelen KATI –ohjelmaa kaikille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet kaupallisen koulutuksensa yliopistotasoisesta täydentämisestä.  
  
Minna Kinnunen  
Asiakaspalveluvastaava, Stora Enso Packaging Oy
KATI 8


Valmiuteni yrittäjänä ovat parantuneet huomattavasti

Pitkänlinjan yrittäjänä halusin joitakin vuosia sitten uudistaa ja mitata suhdettani yrittäjyyteen ja liikkeenjohtoon ja tämän vuoksi hakeuduin KATI 8 -kurssille. Pääaineena pk-yrityksen johtaminen ja sivuaineena laskentatoimi tuntuivat sopivan tähän osaamiseni päivittämiseen. Kurssini päättymisen häämöttäessä, kokemusteni mukaan voin jo sanoa, että olen saanut aimo annoksen uudenlaista näkemystä tapaan johtaa ja suunnitella yritystoimintaani.  

Aion jatkaa aikaisempaa yritystoimintaani toistaiseksi ja uskon, että erityisesti yritysteni kasvun johtaminen tulee olemaan tulevaisuudessa se osa-alue, johon valmiuteni yrittäjänä ovat parantuneet huomattavasti, ja joka on usein yrittäjälle se eniten pohtimista sekä suuria valintoja aiheuttava aihekenttä. Yrittäjät KATI -kursseilla ovat olleet tietämykseni mukaan kohtalaisen harvinaisia, mutta haluan rohkaista yrittäjäkollegojani hakeutumaan tämäntyyppisten opintojen pariin.  

Mikko Sievänen  
Toimitusjohtaja, MPS Holding Oy
KATI 8


Saavutin sekä tavoitteeni että haaveeni

Tavoitteenani oli syventää osaamistani kauppatieteiden eri osa-alueilla ja haaveenani KTM-tutkinnon suorittaminen. Ajan saatossa sekä tavoite että haave täyttyivät. Tämän lisäksi huomasin oppineeni paljon uutta ja omaksuneeni kokonaan uudenlaisen ajattelutavan.

Työn ohessa opiskelu on kieltämättä vaativaa, mutta hyvän ryhmähengen ansiosta koin sen mielekkääksi. Kaikki kurssilaiset olivat kutakuinkin samassa elämäntilanteessa, joten saimme toisiltamme tukea ja nivouduimme hyvin yhteen. Vaikka opiskelutahti oli napakka, se muodostui nopeasti rutiiniksi ja tehokkaan aikataulutuksen ansioista pysyin aina tietoisena siitä, missä mennään ja miten edetään.

Opetus oli laadukasta ja vastasi täysin odotuksiani. Tutkinto puolestaan avasi uusia teitä työelämässä. Erityisen mukavalta tuntui, kun sai huomata käytännössä, miten korkealle Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteiden opetusta ja sieltä valmistuneita maistereita arvostetaan maassamme.

Osallistuessani KATI-koulutukseen lähdin kartuttamaan ammattitaitoani ja tavoittelemaan tutkintoa, mutta yllätyksekseni sainkin vielä enemmän. Opiskeluajoilta on peräisin monta hyvää ystävää, joiden kanssa pidän edelleen yhteyttä.

Pasi Tiimo
Rahoituspäällikkö, Pohjola Pankki Oyj
KATI 7


Opiskelu toi etenemismahdollisuuksia


Valmistuin 80-luvulla laskentatoimen merkonomiksi ja olin työskennellyt siitä lähtien erilaisissa laskentatehtävissä ja pikkuhiljaa halu opiskella lisää voimistui. Etsin sopivaa vaihtoehtoa täydennyskoulutukseen ja onnekseni sain käsiini esitteen KATI 6 -ohjelmasta. Hakuaikaa oli niukasti jäljellä, mutta silti tarpeeksi, että sain hakupaperit ja etukäteistehtävät ajallaan kuntoon. Haastattelussa tunne oikeasta opiskeluvalinnasta vain vahvistui ja valituksi tultuani olin aivan innoissani!  

Opiskelu alkoi Lappeenrannassa syyskuun alussa vuonna 2000. Sen jälkeen kurssit olivat Lahdessa ja kaikki kurssijärjestelyt toimivat loistavasti! Opiskelu oli helppo toteuttaa työn ohessa työnantajan kanssa tehdyn sopimuksen turvin, sillä opiskelua oli noin joka toinen perjantai ja lauantai. Kurssit oli suunniteltu siten, että opiskelu eteni kurssi kerrallaan, ja kun aikatauluista piti kiinni, oli opiskeluun menevä työmäärä helppo hallita työn ja perheen ohella. KATI 6 -ohjelman aikana oli myös mahdollisuuksia suorittaa opintoja niin paljon, että kauppatieteiden maisteriksi valmistuminen oli mahdollista ohjelman loppumisen aikoihin. Sain maisterin paperit elokuussa 2004.  

Opiskelu antoi lisäpontta omaan työhön ja toi etenemismahdollisuuksia. Luennot olivat erinomaista vastapainoa työlle, sillä opiskellessa sai keskittyä täysin oman osaamisen kehittämiseen. Lisäksi omat murrosikää lähestyvät lapseni saivat hyvän kuvan siitä, mitä yliopisto-opiskelu on sekä mallin siitä, että vanhemmatkin voivat opiskella. Opiskelu oli innostavaa ja siksi olen jälleen eräällä LUT:n järjestämällä kurssilla oppimassa uutta ja laajentamassa osaamistani!  

Lea Viljanen  
Tuotantocontroller, Fazer Leipomot
KATI 6